Yritys

Yrityksen historiikki

Perustaminen

Siemen ja Kone perustettiin maaliskuussa 1965. Yrityksen perusti Erik Liuksiala. Ensimmäinen toimipaikka sijaitsi Lahden keskustassa Mariankatu 8.

1970-luku

70-luvun alussa yritys siirtyi Paavolaan osoitteeseen Savonkatu 47. (Nykyinen Kauppakatu 27)

1970- ja 1980-luku

70- ja 80-luvulla myytiin paljon joulukukkia. Myös taimimyynti, kattaen kaiken ulosistutettavan kesäkukista isoihin puihin, oli iso osa yritystoimintaa.

Kuljetukset

70- ja 80-luvulla kuljetukset hoidettiin itse. Tavaraa haettiin aina Hollannista asti.

2000-luku

Pihanäkymä keväältä 2009. Pihaa laitetaan järjestykseen kevättä varten.

2010-luku

Pihanäkymä 2010. Vanha väistyy ja pihatilaa tulossa lisää. Tilalle saatiin pihamyynnille tilaa sekä parkkipaikkamäärää saatiin kasvatettua.

Kevät 2010

Uudistukset saatu valmiiksi kevättä varten. Kauppakadun puolelle tuli Stihl ja Viking ulkomainokset.

2017

Kesäkukkien myynti kasvoi hurjasti. Lähialueella on paljon kerrostaloja, joiden kukittamiseen olemme saaneet osallistua.

2018

Puutarhapuolella myymälässä tuotteiden sesongit vaihtelevat.

2018

Moottorisahoja löytyy suuri valikoima ja niiden varaosat sekä huolto. Moottorisahojen lisäksi löytyy laaja valikoima turvavarusteita ja oheistarvikkeita.

2018

Ruohonleikkureita löytyy suuri valikoima erilaisia robottileikkureita , ajoleikkureita, etuleikkurit, akkuleikkurit ja perinteiset polttomoottoriruohonleikkurit.

2020

Maaliskuussa vietimme avajaisia uusissa tiloissa ja tuotevalikoimamme kasvoi Husqvarna ja Solis tuotemerkillä. Pysäköintipaikat kasvoivat huomattavasti ja myymälä ja korjaamo saivat tarvitsemaansa lisäpinta-alaa.

2023

Sporttikone ja Lahden Siemen ja Kone yhdistävät voimansa

 

Perinteikäs puutarha- ja koneliike Lahden Siemen ja Kone liittyy osaksi Sporttikonetta. Sporttikone on ostanut Lahden Siemen ja Koneen osakekannan kokonaisuudessaan.

Sporttikone, viralliselta nimeltään Someron Urheilu ja Vapaa-aika Oy, on Suomen suurimpia pienkoneiden vähittäismyyntiin ja huoltoon erikoistuneita yrityksiä Suomessa. Vuonna 2002 perustettu yritys edustaa alan parhaita tuotemerkkejä, kuten Husqvarna, Stihl, Polaris ja Stiga. Sporttikone toimii myös edustamiensa tuotemerkkien huoltona: laaja varaosavalikoima ja ammattitaitoiset huoltomiehet mahdollistavat nopean huoltopalvelun.

Sporttikoneella on ennestään kuusi liikettä, joista Lahtea lähin sijaitsee Tuusulassa. Yrityskaupan myötä Lahden liikkeen valikoima laajenee mm. Kawasakin vesijeteillä ja Tohatsun perämoottoreilla.

Lahden sijainti vilkkaalla vapaa-ajan asumisen keskittymällä miellyttää Sporttikoneen toimitusjohtajaa Pasi Niemistä. Lisäksi entistä laajempi valikoima, tuttu ja ammattitaitoinen henkilöstö sekä nopea huoltopalvelu ovat Sporttikoneen valtteja myös Päijät-Hämeessä.

– Meillä on hyvin tyytyväiset asiakkaat, ja asiakastyytyväisyys onkin koko toimintaamme ohjaava periaate. Jatkossa niin vanhoja kuin uusiakin asiakkaita pystytään palvelemaan entistä paremmin, Nieminen kertoo.

Asiakastyytyväisyyden ohella myös henkilöstön tyytyväisyys on Sporttikoneella ensiarvoisen tärkeää. Lahden Siemen ja Kone Oy:n henkilökunta jatkaa Sporttikoneen palveluksessa.

– Henkilöstömme viihtyminen ja ammattitaito ovat avainasemassa päivittäisen toimintamme pyörittämisessä. Siksi panostamme työntekijöidemme hyvinvointiin ja osaamiseen, Nieminen sanoo.

Yrityskauppa tuli ajankohtaiseksi sekä yrittäjien ikääntymisen että markkinassa ja toimintakentässä tapahtuvien nopeiden muutosten myötä. Väistyvät yrittäjät kertovat, että sopivaa jatkaa etsittiin pitkään.

– Lahden Siemen ja Kone päätyy hyviin käsiin. Sporttikone on dynaaminen, alalla tunnettu yritys, jolla on konekaupasta pitkä historia ja laajaa osaamista. Uskomme, että ketjuuntumisen ja muun osaamisen ansiosta Sporttikoneella on parhaat mahdollisuudet jatkaa pienkonekauppaa Päijät-Hämeessä. Tämä ratkaisu on paras mahdollinen niin asiakkaillemme kuin henkilökunnallemmekin, kertovat myyjät Hannu ja Heikki Liuksiala.

 

Liuksialat pysyvät mukana toiminnassa siirtymäajan varmistamassa, että uusi omistaja saa toiminnalle mahdollisimman hyvän alun.

 

Lisätiedot:

Pasi Nieminen

Sporttikone

0400462642               

www.sporttikone.fi

 

Hannu Liuksiala

Lahden Siemen ja Kone

0504639058 

 

Heikki Liuksiala

Lahden Siemen ja Kone

0407388355

Add Any content here